
Hei Sinä siellä! Minun nimeni on Tiina Maria Järvenpää. Sydämen kutsumuksesta järjestän unilomia yritykseni Relax Deeply:n ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
- Olen ensimmäisiltä koulutuksiltani yo-merkonomi ja kauppatieteiden maisteri. Tein paljon töitä ja olin kovin suorituskeskeinen ihminen...
- Minulle alkoi tulla univaikeuksia, jotka tekivät oloni uupuneeksi ja ilottomaksi. Kokeilin monen montaa hoitomenetelmää vuosien varrella. Ne tuntuivat pitkiltä vuosilta...
- Uniongelmien kautta ymmärsin, että olin tehnyt elämästäni paljon vakavampaa, suorituskeskeisempää ja onnettomampaa, kuin mitä elämän kuuluisi olla.
- Pitkän pohdinnan jälkeen jätin taakseni kauppatieteet, suurkaupungit ja suorittamisen.
- Aloitin reissun vapaaehtoistyöntekijänä ulkomailla ja samalla sisäisen matkan elämän ymmärtämiseksi.

Minussa alkoi kasvaa elämän auttamana sellainen ymmärrys, joka toimii hiljaisuuden tavoin. Leviää laajalle ja tietää elämän salaisuuksista. Sellainen ymmärrys, joka tietää, että jokaisessa ihmisessä on enemmän, kuin mitä he ajattelevat.
Jokaisessa on jotain, mikä on suurempaa ja jalompaa kuin ajattelu. Tämä tila löytyy, kun mieli tekee tilaa.
Olen tietenkin onnellinen, kun nykyään pystyn säätelemään untani niin hyvin, mutta olen myös äärimmäisen kiitollinen, kun uniongelmat ottivat niin ison roolin minun elämässäni. Se tuntuu nyt merkitykselliseltä.
Jos en olisi silloin uniongelmien kautta oivaltanut, että minähän en ole oikein kosketuksissa elämän kanssa, niin kaikki se avautuminen elämän upeuteen olisi varmaankin jäänyt kokematta, enkä varmasti vieläkään näkisi ihmeellisyyttä jokaisessa hetkessä. Todennäköisesti olisin vain jatkanut elämän suorittamista vanhoihin ajatuksiin, tapoihin ja alitajunnan uskomuksiin uppoutuneena ellei uniongelmat olisi ravistelleet minua oikein kunnolla. Kehoni ei olisi jaksanut enää pitkään, ellen olisi alkanut kuunnella sydäntäni.
Omat uniongelmani olivat hyvin lähellä viedä minulta hengen pois, mutta viimein ymmärsin jotain tärkeää: Emme ole täällä elämässä kärsimässä vaan onnellisuuteen voi tutustua syvemmin.
Elämäntehtäväni äärelle
Ulkomaanreissullani ymmärsin, että tahdon auttaa ihmisiä nukkumaan paremmin, mutta ennen kaikkea tahdon auttaa löytämään vahvempaa yhteyttä sellaiseen onnellisuuteen, joka ei katoa.
Käänteentekevänä apuna parempaan uneen omalla kohdallani ovat olleet menetelmät, joilla saan rauhoitettua mieltäni. Olen opetellut tekemään myös syvärentouttavia hoitoja itselleni ja rakastan vastaanottaa myös muiden tekemiä hoitoja. Kuitenkin sanoisin, että tärkein oivallus on ollut sen ymmärtäminen, että se, mihin keskittyy, se kasvaa. En keskity enää mihinkään murehtimiseen tai alakuloisten ajatusten pyörittelyyn, vaan keskityn siihen, mikä on hienoa tässä hetkessä. Miten mieltä voi tarkkailla ihan mikä tahansa hetki. Kun ei mene ajatusten vietävänä, näkee maailman aivan eri tavalla.
Onnellisuus tuntuu sydämessäni ja se kasvaa ja kasvaa. Muutos on aivan käsittämätön!
Tahdon auttaa myös muita löytämään parempia yöunia, virkeitä aamuja, hyvää mieltä, kiitollisuuden tunnetta ja onnellisuutta!
Suomeen palattuani olen kouluttautunut muun muassa:
- Hyvinvoinnin Personal Traineriksi
- Yin joogan ohjaajaksi
- Erikoishermoratahierojaksi
- Vyöhyketerapiahoitajaksi
- Hengitysharjoitusohjaajaksi
- Olen ottanut perusopintoja kiinalaisesta lääketieteestä
- Teen korva-akupunktiota, mutta neulojen sijaan käytän stimuloivia kuulia
- Ayurvedaan olen tutustunut käytännönläheisesti ja melko kattavasti
- Olen tehnyt yliopistossa psykologian perusopinnot ja useita mindset-opintokokonaisuuksia
- Olen asiakastyössä noin kymmenen vuoden ajan löytänyt erittäin toimivia hoitomenetelmiä unen laadun parantamiseksi.
Kerro, miten haluaisit sinun yöunien paranevan. Etsitään tapa, joka sopii sinulle.
Kokeilin monenlaista menetelmää
Vuonna 2012 uniongelmani olivat todella vakavia, mutta en saanut lääkärikäyntien kautta suoranaista apua. Ehkä kohdalleni ei sattunut juuri sopivaa lääkäriä tai ehkä elämä tahtoi minun oppivan tästä aiheesta toisella tavalla...
Löysin viimein jotakin apua aikuisten unikoulusta, jossa hyvinvointivalmentaja oli koonnut yhteen valtavasti erilaisia menetelmiä, jotka voisivat auttaa uneen. Teimme mm.
- kirjoitusharjoituksia
- Emotional Freedom Technique -menetelmää (EFT)
- akupainantaa
- lisäravinnevinkkejä
- lukemista kirjasuositusten pohjalta
- Neurolingvististä ohjelmointia (NLP)
- luonnossa liikkumista (mutta itselläni ei juurikaan ollut aikaa tähän)
- ohjatun äänitteen kuuntelua
- runoja
- unipäiväkirjan pitämistä
- uniolosuhteiden parantamista
- murheiden kirjoittaminen paperille - pois päästä - hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa
- päivärytmin korjaamista
- visualisointia
- ruokavalion muuttamista
- Qigong-harjoitteita
Vaikka moni menetelmistä auttoi minua hieman, niin tuntui kuitenkin siltä, ettei minulla ole aikaa tehdä näitä kaikkia, ja että nyt on uusia paineita siitä, että kaikkien työtehtävien lisäksi, joita toin myös kotiin, minun pitäisi ehtiä vielä tehdä näin hurjan montaa uniharjoitusta, jotka olivat monistenippuna...
Olisin kaivannut yhtä tai kahta tai maksimissaan kolmea tehokasta menetelmää, jotka lähes varmasti auttaisivat, ja mieluiten haluaisin myös tukea. Kaipasin tunnetta, että joku tekee niitä menetelmiä minun kanssani, jotta teen harjoituksen loppuun asti ja keskittyen. Koska en löytänyt tällaista tekniikkaa, niin aloin kehitellä sitä itse.
Hakeuduin asumaan luontaisterapeuttien luo parin vuoden ajaksi ja keskityin unimenetelmien löytämiseen. Testailin niitä itse ja hioin niitä itselleni sopiviksi. Suurimmat hyödyt koin, kun opin hermostosta, hengityksestä, joogasta, rauhasista ja tunnesäätelystä syvällisemmin. Myös tietynlainen hermostoa rauhoittava uniäänite tuntui toimivalta.
Kun sitten myöhemmin astuin uusien koulutusten pariin, kuten hermoratahieronnan koulutukseen ja Yin joogan ohjaajaksi, ei tämä enää ollutkaan suorittamista, vaan aitoa iloa siitä, että saan syventää ymmärrystäni ja jakaa oppimaani sellaisille, joille nukkuminen on vielä vaikeaa.
Toivon, että kenenkään ei tarvitsisi kokea vaikeita uniongelmia. Elämää on mahdollista elää niin paljon mukavammin ja antoisammin! En silloin olisi voinut kuvitella, että niin vaikeista uniongelmista voi oikeasti siirtyä näin iloiseen elämään!
Voidaan jutella sinun tilanteestasi puhelimitse. Laita yhteydenottopyyntösi sähköpostiin: info@uniloma.fi

